Nuo turkoosit helmet kutsuivat vienosti. Ne kuiskailivat lahjasta niin sopivasta. Eihän Äitiä voi lakata muistamasta. Hänestä on niin paljon iloa. Ajatukset ajasta ilman häntä tuntuvat kaukaisilta. Ei lainkaan ajattelemisen arvoisilta.
Olemme mekin olleet laguunilla yhdessä. Minä aivan taaperoisena ja hän vasta-alkaja äitinä. Ja vähän myöhemminkin. Sieltä puhaltaa vieläkin hellä trooppinen tuuli ja sinisyys, joka silmiä kipristää ja ihoa kutittaa.
Ei laguunikaan ole pelkkää sinistä. Kirkasta kuitenkin. Raikas, pehmeä ilma. Helposti hengitettävä.
Ja vain parastahan sitä omilleen haluaa. Jos ei Pohjolan kodossa, niin parasta maailmassa turkoosilla laguunilla palmujen katveessa. Samettisiä öitä, tähtien tuiketta yönsiniseltä taivaalta. Aina johtotähtiä niin monta, kun on tarvetta.
Ja vain parastahan sitä omilleen haluaa. Jos ei Pohjolan kodossa, niin parasta maailmassa turkoosilla laguunilla palmujen katveessa. Samettisiä öitä, tähtien tuiketta yönsiniseltä taivaalta. Aina johtotähtiä niin monta, kun on tarvetta.
Sinisestä vedestä on mahdollista helmiä sukeltaa, vaikkei halua simpukoita satuttaa. Helmiä on ne hetket yhdessä ja omistaa kestovälittäjä, tunnetaan myös Äitinä. Annetaan laineiden velloa ja elämän pysyä rikkaana tälläkin laguunilla. Lahjan saa siis kestokääreessä, johon voi muutkin aarteet kääriä kesällä.
Kommentit